|
Julkaistu 10.01.2009 05:01 (päivitetty 05:02)  EU-maiden poliiseja on kutsuttu Suomeen ottamaan oppia siitä, miten toimia koulusurmatilanteissa, kirjoittaa Aamulehti. Sisäministeriö järjestää tammikuun lopulla poliiseille seminaarin, jossa Suomen ja muiden maiden poliisit yrittävät saada puolin ja toisin lisää eväitä koulusurmien varalta. Poliisiylijohtaja Kari Rantama sisäministeriöstä kertoo poliisien pohtivan yhdessä muun muassa sitä,... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 23:57 (päivitetty 03:43)  Israelin hyökkäyksessä Gazaan on kuollut jo yli 800 ihmistä. Sairaalalähteiden mukaan haavoittuneita on yli 3300. Samalla ajanjaksolla israelilaisia on kuollut 13, joista kymmenen sotilaita. Israelin hyökkäys Gazaan on jatkunut jo lähes kaksi viikkoa. Israel on sanonut haluavansa hyökkäyksellä lopettaa Gazaa hallitsevan palestiinalaisjärjestö Hamasin raketti-iskut Israeliin.... Lisää
Julkaistu 10.01.2009 03:58 (päivitetty 04:20)  Tekijänoikeusjärjestöt vaativat niin kutsutun hyvitysmaksun laajentamista osaan matkapuhelimista ja siirrettävistä muisteista. Asiasta on keskusteltu jo vuosia. Joulukuussa hallitus torppasi vaatimukset ja määritteli hyvitysmaksut pysymään ennallaan seuraavan vuoden ajan. Tekijänoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan luovu taistelustaan. Teosto perustelee vaatimustaan tekijänoikeuslailla ja EU:n... Lisää
09.01.2009 22:28  Ranskassa on noussut kohu maan oikeusministerin lyhyestä äitiyslomasta. Oikeusministeri Rachida Dati palasi töihin vain viisi päivää synnytyksensä jälkeen. Dati, 43, sai tyttövauvan keisarileikkauksella viime viikon perjantaina. Hän pääsi sairaalasta keskiviikkona, jolloin hän jo osallistui hallituksen kokoukseen Elysee-palatsissa. Ranskalaisten naisasiajärjestöjen mukaan Dati näyttää huonoa... Lisää
Julkaistu 10.01.2009 03:17 (päivitetty 03:19)  Venäjän ja Ukrainan kaasukiistan ratkomista jatketaan tänään. EU:n puheenjohtajamaan Tshekin pääministeri Mirek Topolanek matkustaa Venäjälle, jossa hän tapaa pääministeri Vladimir Putinin. EU:n tarkkailijat saapuivat eilen illalla Ukrainaan valvomaan kaasun kulkua. Venäjä syyttää Ukrainaa Eurooppaan tarkoitetun kaasun varastamisesta. Venäjä katkaisi kaikki kaasuntoimitukset Ukrainaan tiistaina.... Lisää
Julkaistu 10.01.2009 02:39 (päivitetty 02:48)  Helsingissä eilen vallattu talo on tyhjennetty varhain tänään. Helsingin poliisista kerrotaan, että valtaus päättyi hieman kello yhden jälkeen aamuyöllä. Kiinteistön omistaja pyysi poliisilta apua tyhjentämisessä. Valtaajille annettiin 15 minuuttia aikaa poistua rakennuksesta. Poliisin mukaan tilanne päättyi rauhallisesti. Valtaajien oli tarkoitus järjestää Kasarminkatu 36:ssa hätämajoitusta... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 18:32 (päivitetty 21:17)  SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii hallitukselta kuntatalouden elvyttämistä. Urpilaisen mielestä siten voitaisiin parhaiten vaikuttaa kotimaiseen kysyntään ja työpaikkojen turvaamiseen. MTV:n nettikolumnistina tänään aloittaneen Urpilaisen mukaan hallituksen kovapintainen pidättäytyminen kuntien talouden elvyttämisestä viestii siitä, että finanssikriisin laskua maksatetaan huolenpitoa... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 15:19 (päivitetty 16:05)  Poliisi ei vahvista, että Jyväskylän eilisen surmatyön uhrit olisivat ainoita ampujia. Jyväskylän käräjäoikeus vangitsi tänään kolme naista ja yhden miehen, joilla poliisi epäilee olevan osuutta ampumisiin. Käräjäoikeus vangitsi heidät esitutkinnan turvaamiseksi enintään viikoksi.... Lisää
09.01.2009 22:08  Tapani Kansa ja Kwan lunastivat ensimmäisinä paikat Suomen euroviisufinaaliin. Ensimmäisessä alkukarsinnassa eniten katsojien ääniä keräsi Tapani Kansa laulullaan Rakkautta on, rauhaa ei. Toiseksi eniten katsojat pitivät Kwanin kappaleesta 10 000 Light years. Tiaran Manala ja Riikan kappale Meren joutuvat hakemaan finaalipaikkaa jatkokarsinnasta.... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 18:57 (päivitetty 19:56)  Yhdysvallat vaatii maanantaista alkaen ilman viisumia matkustavia rekisteröitymään internetissä. Kyseessä on uusi ESTA-järjestelmä, joka korvaa ennen lentokoneessa täytetyn maahantulokaavakkeen. Matkatiedot pitää rekisteröidä kolme vuorokautta ennen reissua. Jos lupa jää anomatta, voi pääsy Yhdysvaltoihin estyä. ... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 18:06 (päivitetty 18:48)  Pakettiauton ja henkilöauton kolarointi Hämeenlinnanväylällä on johtanut yhden ihmisen kuolemaan. Vantaan poliisin mukaan pakettiauto oli ollut ohittamassa Helsinkiin päin ajanutta henkilöautoa. Samaan aikaan liittymästä tullut toinen henkilöauto oli lähtenyt myös ohitukseen, ja se ja pakettiauto törmäsivät toisiinsa. Pakettiauto ajautui kolarin jälkeen keskikaiteiden väliin kyljelleen. Autoa... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 13:46 (päivitetty 18:34)  Suomalainen animaatio Niko - Lentäjän poika on ylittänyt miljoonan katsojan rajan maailmalla. Lippuja Nikon näytöksiin on myyty jo 1 100 000. Niko pyörii elokuvateattereissa tällä hetkellä yli tuhannella kopiolla kahdessatoista eri maassa; Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Venäjällä, Slovakiassa, Libanonissa, Ruotsissa, Norjassa, Alankomaissa, Irlannissa, Etelä-Koreassa ja Suomessa. Suurinta Nikon... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 17:29 (päivitetty 21:27)  Pullea kotikissa Lupin yllätti saksalaiset tv-katsojat kävelemällä tällä viikolla suoraan tv-lähetykseen. Yksi Saksan suosituimmista meteoroleista, Jörg Kachelmann, nosti kissan syliiinsä ja jatkoi häiriintymättä säätietojen selittämistä. Kukaan ei tiedä, miten kissa päätyi studioon. - Huomasin, että kissa kiehnäsi jaloissani ja ajattelin, että helpompi nostaa se syliini. Kissathan kaipaavat... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 11:06 (päivitetty 16:01)  Remu saa osallistua Suomen euroviisukarsintaan kappaleellaan Planeetta. Yle joutui miettimään sävellyksen osallistumisoikeutta, koska Remu ja hänen kappaleensa olivat näkyvästi esillä Planeetta-nimisen yrityksen nettisivulla. Nyt Yle ja Remun levy-yhtiö ovat sopineet, että Planeetta-kappaletta ei käytetä euroviisujen aikana samannimiseen yritykseen viittaavissa yhteyksissä.... Lisää
09.01.2009 14:27  Turkuun avattiin tänään Naphouse eli Päiväunitalo. Talo on juuri sitä varten mitä nimikin kertoo, eli sinne voi mennä ottamaan päiväunia. Nokosia varten löytyy muotoiltuja patjoja, säkkituoleja, erilaisia putkiloita, tyynykasoja ja riippumattoja. Ja nukkuminen on täysin ilmaista. Päiväunitalosta hyötyvät erityisesti kiireiset ihmiset jotka haluavat ottaa päiväunet työpäivän keskellä. Mutta... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 13:13 (päivitetty 17:32)  Suomen valtiojohto osallistuu ensi viikolla merkkivuoden 1809 juhlintaan Ruotsissa vain osin puolisoidensa seurassa. Puhemies Sauli Niinistö (kok.) osallistuu merkkivuoden avajaisjuhlallisuuksiin ensi torstaina ilman uunituoretta puolisoaan Jenni Haukiota. Niinistön esikunnasta kerrottiin tänään, että puhemiehen puolison poisjäänti perustuu vain "järkisyihin", ei esimerkiksi isäntien unohdukseen.... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 13:00 (päivitetty 20:00)  Suomen ulkopoliittinen johto haluaa, että Afganistaniin lähetettävät uudet rauhanturvaajat toimivat maan pohjoisosassa samalla alueella kuin nykyisetkin suomalaiset rauhanturvaajat. Samaten tarkoituksena on, etteivät rauhanturvaajien tehtävät muuttuisi kovin paljon nykyisistä. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta päättivät yhteiskokouksessaan... Lisää
Julkaistu 09.01.2009 20:51 (päivitetty 21:27)  Espoon Blues ei jäänyt suremaan keskiviikon välierätappiotaan Champions Hockey Leaguessa Zürich Lionsille. Sisuuntunut Blues kaatoi jääkiekon SM-liigan perjantain ainoassa ottelussa kotikaukalossaan Jokerit 4-2. Jokerit otti alussa ohjat David Lingin ylivoimaosumalla, mutta Ville Lajunen ja Toni Kähkönen nostivat Bluesin 2-1-johtoon ensimmäisen erän kahden viimeisen minuutin aikana. Lajusen... Lisää
Suomi kouluttaa EU-poliiseja toimimaan koulusurmissa 10.01.2009 05:01 (05:02)
Järjestöt laajentaisivat tekijänoikeusmaksut kännyköihin 10.01.2009 03:58 (04:20)
Israelin hyökkäys tappanut jo 800 Gazassa 09.01.2009 23:57 (03:43)
USA valmistelee isoa asekuljetusta Israeliin 10.01.2009 02:31 (03:30)
Venäjän ja Ukrainan kaasukiistaa ratkotaan 10.01.2009 03:17 (03:19)
Talonvaltaus Helsingissä loppui lyhyeen 10.01.2009 02:39 (02:48)
Costa Rican järistys tuhosi luonnonpuistoa 09.01.2009 23:12
Ranskassa kohu ministerin viiden päivän äitiyslomasta 09.01.2009 22:28
Keniaan hätätila kuivuuden ja nälän vuoksi 09.01.2009 22:21
Tapani Kansa ja Kwan etenivät viisufinaaliin 09.01.2009 22:08
Opiskelijabileet saavat olla rauhassa ratsioilta 09.01.2009 22:03
Hamasin valtuuskunta lähti neuvotteluihin Egyptiin 09.01.2009 21:51
Yrittäjäjärjestö perää vauhtia tukipäätöksiin 09.01.2009 21:38
Kissa käveli tv:n säätiedotukseen 09.01.2009 17:29 (21:27)
Urpilainen: Kuntataloutta elvytettävä 09.01.2009 18:32 (21:17)
YK:n avustusjärjestö aikoo jatkaa työtään Gazassa 09.01.2009 20:26 (21:00)
Liberian ex-presidentin pojalle 97 vuotta vankeutta kidutuksesta 09.01.2009 20:41
Turkisala takeltelee pahasti 09.01.2009 18:44 (20:06)
Gazan tulitauko juuttui salakuljetuskiistaan 09.01.2009 13:36 (20:04)
Obaman senaattipaikkaa kaupitelleelle kuvernöörille syyte 09.01.2009 20:02
Suomi turvaa Afganistanin vaaleja lisäsotilailla 09.01.2009 13:00 (20:00)
Madridin lentokenttä suljettiin lumimyräkän vuoksi 09.01.2009 19:59
USA vaatii matkustajilta rekisteröitymisen 09.01.2009 18:57 (19:56)
Elisan verkko takkusi pääkaupunkiseudulla 09.01.2009 19:44
EU:n kaasutarkkailijat aloittivat työnsä 09.01.2009 02:39 (19:20)
Sarjakuvareportteri Tintti täyttää 80 vuotta 09.01.2009 19:15
Vakava kolari Kolmostiellä - yksi kuoli 09.01.2009 18:06 (18:48)
Niko - Lentäjän poika ylitti miljoonan katsojan rajan 09.01.2009 13:46 (18:34)
YK hyväksyi Gazan tulitaukolauselman 08.01.2009 23:28 (17:56)
Niinistön puoliso ei vielä edustamaan 09.01.2009 13:13 (17:32)
|